Muistinko muistaa muistilapulle?

Työntekijä lipui hitaasti kohti työpöytääni. Hieman epäröiden olisiko minulla sopiva hetki. Laskin kaiken käsistäni ja pyöräytin työtuolia pienesti hänen suuntaan. Laskin lukulasit näppäimistön viereen. Lempeä hymy ja avoimet silmät. Keskityin. Olin harjoitellut läsnäoloon heittäytymistä kiireellisten tehtävien keskeltä.

"Krisse..?" tiimin kuopus aloitti jo hieman varmempana asiastaan ja siirtyi lähemmäs.
"Kerro ihmeessä..!" kannustin yhä lempeästi hymyillen ja liikkumatta aivan kuin en haluaisi säikäyttää villieläintä. En halunnut, että minusta kehittyisi sellainen hötkyilevä esimies joka ei pysty keskittymään enää mihinkään eikä kehenkään.

Kuopustyöntekijä oli huolissaan, koska Suomen HR-puoli ei ollut vielä vastannut 10 päivää sitten lähetettyyn sähköpostiin työvuorotoiveesta. HR-puoli oli ollut viimeisen lomaviikkoni myös vapailla ja sähköpostit olivat todennäköisesti vain kasaantuneet.

Kirjoitan pikaisen muistilapun asiasta.

"Krisse..?" kuului kuopustyöntekijän takaa. Pöytäni viereen hypähti toinen työntekijä. Aina yhtä iloinen, ylitunnollinen työntekijä, jota stressipommityöntekijä oli sättinyt useampi kuukausi sitten. Onneksi tilanne oli korjaantunut keskustelujen jälkeen.

Kuopus ja ylitunnollinen olivat ystävystyneet työn ohessa. Mukava huomata.

"No kerro..!" otin hänet iloisesti mukaan keskusteluun kuopuksen kanssa. "Minullakin olisi samanlaista asiaa, että sähköpostiin ei olla vielä reagoitu." hän mainitsee. Kerroin olevani Suomeen yhteydessä vielä aamun aikana, että saisivat vastaukset pikimmiten. He liukuivat takaisin omille työpisteilleen kiitosten jäädessä leijailemaan ilmaan, lopulta sekoittuen puheensorinaan.

Jatkan entistä muistilappua.

Eiliseltäkin vielä muutama pirulainen näyttöreunaan tarrautuneena.




"Krisse, moi, kiva nähdä taas lomien jälkeen!" palkkavastaava tervehti iloisesti käytävällä. Hänkin oli kahvinhakureissulla. Mietin etten ollut koskaan nähnyt häntä huonolla tuulella. Jatkoimme samaan suuntaan ja vaihdoimme lomakuulumiset. "Kuule... oli mulla ihan asiaakin" hänen äänenpaino muuttui ja kaduin heti ettei minulla ollut työpuhelinta eikä muistilappuja matkassa.

Pitikin laittaa hame aamulla.

Kiikutin täyttä kahvikuppia takaisin työpöytäni reunalle ja jatkoin edellistä muistilappua. Palkkavastaavalla oli monta erillistä pikkuasiaa haarautuen isompiin. Tila ei riitänyt. Tarvitsin isompia muistilappuja. Aloitin uutta. Ajatuskatkos. Katseeni pysähtyi tiimihuoneen tulostimeen. Tulostuspaperia. Kyllä. Kiiruhdin hakemaan tulostuspaperin muistilapuksi.

Puhelin soi. Yritän sotkea viimeiset ajatuksenrippeet tulostuspaperille. "Hei, onkos siellä kaikki hyvin, varmasti kiireitä?" tuttu ääni yrittää kuulostaa kevyeltä ja jatkaa samaan hengenvetoon: "Kuule, laitan teidän tiimisähköpostiin tulemaan materiaalia mikä olisi hyvä tulostaa sinne kaikille tänään. Koskee huomista muutosta. Onhan siellä kaikki jo ajan tasalla? Käy tänään se vielä läpi niiden kanssa, joille se on epäselvä. Kiitos, nyt pitää mennä!"

Jäin tuijottamaan ruutua.

Päivän päätteeksi olisi nautinnollista rypistellä kaikki muistilaput palloiksi. Tuntea miten lappujen karheat reunat taittuisi ja pallot pehmenisi kämmeniä vasten. Päivän akuuteimmat asiat olisi hoidettu ja olo tuntuisi yhtä kevyeltä kuin viikonloppuaamuna.

Nyt ei ollut se päivä.

Kommentit

Suositut postaukset