Työntekijän muotoinen stressipommi työpaikalla

Olimme kaksin. Aurinko alkoi vasta nousta. Näin yhden tiimini työntekijöistä kuukauden tauon jälkeen. Tervehdin iloisesti ja kyselin miten asiat ovat. Hänen ilmeensä vakavoitui. "Ehdittäiskö juttelemaan..?" hän aloitti. Se tietää harvoin hyvää. Tältä työntekijältä ei koskaan. Aina on jotain. "Tottakai", vastasin nopeasti.

Halusin mitä-ikinä-olikaan alta pois ennen muiden saapumista.

"Haluan, että kaikki lähiesimiestyökoulutukseen liittyvät näyttöni on ensi kuussa", hän jatkoi päättäväisesti."Minkä vuoksi?" kysyin epäillen. Kuluvaa kuukautta oli enää viikko jäljellä. Olin sopinut opetustahon kanssa näyttöjen olevan seuraavien kolmen kuukauden aikana. Aikataulu riippui asiakasyrityksen joustavuudesta.

"Koska minua stressaa, kun asiat roikkuu ja haluan näytöt alta pois. En halua, että ensi lukukaudella on muuta kuin yksi osa-alue jäljellä. Olen myös miettinyt, että jos puolen vuoden päästä en saa esimiestehtäviä ja palkkani ei nouse esimiestasolle -etsin muita töitä", hän totesi.

Oli ollut yrityksessä tähän keskusteluun mennessä 11 kuukautta.

Hän oli jostain saanut ajatuksen, että tutkinnon suorittaminen johtaa automaattisesti esimiestehtäviin. Minun työpariksi. Minun rinnalleni huolehtimaan kasvavasta tiimistä.

Ei. Ei johda.




Kyseinen stressipommityöntekijä oli viimeisen kahdeksan kuukauden aikana ilmottanut minulle kolmesti lopettavansa lähiesimieskoulutuksen kesken. Koulutehtävät stressasi liikaa. Koulutehtävät, joihin meni korkeintaan 8h kuukaudessa.

Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana hän oli saanut minut vakuuttuneeksi ettei hänestä ole esimieheksi. Ei missään nimessä. Ei minun tiimissä. Hän voi saada toki koulutuksensa suoritettua ja todistuksen siitä, mutta mehän tiedämme ettei se merkitse paljoakaan. On hyviä esimiehiä ja huonoja esimiehiä samat tutkinnot kourissa.

Luoja.

Stressipommiepisodi työpaikalla

Viisi kuukautta ajassa taaksepäin. Kävin tuttuun tapaan kuukausittaisia kahdenkeskisiä keskusteluja jokaisen kanssa. Missä mennään, miten voit, tarvitsetko jotakin -tyyppinen rento hetki kiireiden keskellä.

Yksi ylitunnollinen työntekijä istahti viereeni hiljaiseen neukkarihuoneeseen. Oli meidän aika. "Olen odottanut tätä keskusteluhetkeä...", hän aloitti vetäen neuleensa hihansuita sormien päälle. Häntä jännitti jokin. "Onko sattunut jotain..?" kysyin pehmeästi.

Hän kertoi miten kyseinen stressipommityöntekijä oli sättinyt häntä jo pidemmän aikaa. Kertoi kokevansa itsensä sen vuoksi tyhmäksi ja huonoksi työntekijäksi. "Oletko kuullut Suomesta minusta jotakin huonoa?" hän kysyi varovasti otsatukkansa alta haluten tietää onko asiakasyritys häneen yhä tyytyväinen.

Silmäkulmaani nyki kiukusta, koska häntä oli sätitty.

Yksi parhaiten suoriutuvista työntekijöistä kyseenalaisti arvoaan työpaikkakiusaamisen vuoksi. Yritin pitää pokerinaaman niin hyvin kuin pystyin. Kihisin sisäisesti.

Kävin pienin askelin läpi hänen kokemukset kunnes pääsimme loppuun. Kerroin miten arvostan hänen rohkeuttaan, hänen työpanostaan ja miten etenen asiassa. "Tiesin, että voin sinulle kertoa tästä. Tiesin, että osaisit käydä tämän sillä tavalla fiksusti ja rauhassa läpi. Ja että osaisit puhua sille toisellekin niin, että se ymmärtää lopettaa. Tämä oli tosi helpottavaa. Ei minun vanhalla työpaikalla olisi mitään tälle tehty. Kiitos kovasti, tykkään tästä työstä", hän huokaisi.

Helmihetkiä tässä työssä.

Myöhemmin stressipommityöntekijä itki minulle vuolaasti kun kävimme tapahtumia läpi. Kertoi irtisanoutuvansa, jos kaikilla ei ole kivaa hänen kanssaan. Ilmoitti ettei halua tehdä minkäänlaisia esimiestehtäviä tulevaisuudessa. Jättäisi lähiesimieskoulutuksen kesken. Jäisi sairaslomalle. Vaihtaisi alaa. Niinpä niin. Ota nessu.

Hengitä kerran vielä rauhassa syvään.

Kommentit

Suositut postaukset