Työpäiviä vuorostoradassa

Uudet työntekijät istuivat minua vastapäätä. Kuulakärkikynät käsissään omaa mustaa kansiotaan puristaen. Ilmeet odotuksesta jäykistyneinä.

"Noniin, uusi päivä", aloitin kevyesti vetäisten koulutusaikatauluni esille. "Tänään edetään taas astetta syvemmälle meidän työtapoihin. Pääsette myös omille koneille harjoittelemaan ohjelmistoa testiversion kautta, mutta hieman erilaisten tehtävien avulla", jatkoin heiluttaen tehtävälistaa. Uudet nyökkäilivät ymmärtäväisesti.

Olin sopinut, että kouluttaisin heitä muutaman päivän kuluvalla viikolla tiimikouluttajan vapaiden ajan. Toki rahallinen korvaus oli yksi syistä, mutta koulutuspäivinä sain myös breikin omista perustöistäni. Jokin kouluttamisessa myös innosti. Se jokin selviää varmasti vielä.

"Aamupäivä ollaan tässä minun koneella. Kuulette minkälaisia asiakaspuheluita tulee ja miten heidän asia hoidetaan. Seuratkaa koneiden ruutuja, hiiren käyttöä ja kiinnittäkää huomiota puheeseeni. Paljon kaikkea kerralla, mutta en ota uusia puheluita kunnes olen käynyt teidän kanssa edellisen kohta kohdalta läpi", yritin selittää mahdollisimman yksinkertaisesti.

En halunnut vielä säikäyttää heitä kertomalla miten hektiseksi kaikki muuttuu. Perehdytystä oli vielä mukavasti jäljellä. Asia kerrallaan. Olihan siitä minittu, mutta todellisuus iskee kaikille uusille sitten kun pääsevät oikeasti tositoimiin. Vaikka hektisyydestä olisi miten puhuttu.



Suuri osa perustöistäni on mukavaa esimiestöihin liittyvää, mutta osa on peruspuheluiden vastaanottamista. Sellaisten puheluiden, joita kuka tahansa tiimistäni pystyy hoitamaan. Kyseisen linjan auki pitäminen ruuhkauttaa päivääni eniten ja viivästyttää esimiestöitäni, joita kukaan muu ei täällä pysty tekemään. Asiakasyritys ei vain päästä ajatuksesta irti, että esimiesten on vastattava myös peruslinjan puheluihin.

Ruuhka-ajan ymmärrän. Tosin koko kesä oli ruuhka-aikaa mikä alkoi käydä paksuksi. Esimiestyöni laahasi jäljessä kuin katkennut raaja. Se sattui, mutta sitä oli pakko kuljettaa mukana alkusyksyyn saakka.

Kesällä lähti myös pieni osa työntekijöistä Suomessa, mikä aiheutti ruuhkia linjoilla työntekijöiden vähentyessä. Samalla se toi uupumusta niille, jotka yritti paikata työntekijävajetta ja lisäsi sairaslomia Suomessa. Tiimini taisteli sinnikkäästi tuulimyllyjä vastaan vetäen yhtä hiiltä. Yhdessä myrskyn silmään ja sieltä pois, ketään ei jätetä.

Tunnollisimmat työntekijäni lähti tuohon aikaan töistä silmät väsyneinä, vaatteet vinossa ja hiukset pystyssä. Kuin vuoristorataan tunneiksi jumittuneina. "Nyt oli kyllä paska päivä", muutama kuiskasi minulle silloin. "Tiedän. Muutama sairasloma sekoittaa välillä liikaa pakkaa. Jaksoit silti tosi hyvin tänään eikä väsymys kuulunut puhelinäänessä ollenkaan. Kiitos siitä, hyvin meni!" kehuin takaisin ja sain pienen sivuhymyn tai naurunhörähdyksen takaisin. Ei enää vastaväitteitä positiivista palautetta antaessani. Se riitti. Olimme samassa veneessä.

Vuoristoratapäivien jälkeen kannoin tiimihuoneeseen herkkuja ja jaoin kaikille kiitossanoja jaksamisesta. Ei mitään teennäistä hyvä-tiimi-hattarapuhetta. Työntekijöiden ilmeet kirkastui jälleen, selät suoristui ja hännät pörhistyi terhakkaiksi.

Kaikki oli taas hyvin.

Kommentit

Suositut tekstit