Hippi hyppää kaulaan

"Mikä se sellainen esimies on, joka ei pukeudu teeman mukaisesti ja näytä esimerkkiä?" kysyin peilikuvalta luikerrellen neonvärisiin sukkahousuihin ja glitteriä luomiin roiskiessani.

Taas oli se aika vuodesta kun osa työntekijöistä pääsi tuulettumaan yrityksen piikkiin. He olivat löytäneet tärkeän syyn palkata lapsenvahdin ja ottaa etkot kaverilla. Yrityksen pikkujoulut kun naamioidaan vuosittain henkilöstöillaksi eri teemoilla.

Juhlijoita oli aina niin paljon etten tunnistanut puoliakaan. Tänä vuonnna ravintolaan astuessani minua oli vastassa psykedeeliset kuviot, ylileveät housunlahkeet ja rintakarvat. Teemabileet eivät onneksi vaatineet tänäkään vuonna osallistujilta paljoakaan yritystä vaan vaatekaapin nurkista ja kirppareilta löytyi muutamalla kolikolla jotakin.

Ajatus oli tärkein.

Oli turha ostaa mitään erikoista muutamia tunteja kestävään juhlaan, jos tietää ettei käytä sitä sen jälkeen missään. Ennemmin itsekin yhdistelen kaapin perukoilta jotakin tai herättelen ompelukoneeni. Toiminut joka kerta.




Nostan kyllä hattua hallinnolle iltojen järjestämisestä: he kasaavat suunnitteluporukan yhteen, varaavat ravintolan ja stressaavat kaikesta. Olen pitäytynyt taka-alalla. En kaipaa enempää työhön liittyvää tekemistä ja heidän stressimäärä bileiden suhteen on toisinaan omaa luokkaansa.


Hippi kaulassa

Tänäkin vuonna viini virtasi ja lipukkeilla sai käydä hakemassa mielitiettyä lisää. En ollut juonut vähään aikaan ja tissuttelin varovasti eteenpäin. Nautin keskusteluista tuttujen naamojen kanssa. Näissä bileissä esimiesten ei kannattanut ottaa liian rennosti. Halusin välttää möläyttämästä salassapidettäviä asioita ja tavoitteena oli myös krapulaton sunnuntai. Elin toivossa.

Törmäsin juomajonossa kahteen ylitunnolliseen työntekijääni. Toinen hyppäsi kaulaani samantien hippikorut kilkattaen. Kiitteli kuluneen viikon keskustelusta. Olin huomannut hänen huonon päivän ja ohjasin neukkarin pehmeille tuoleille. Kertoi juttelun olleen terapeuttinen ja halusi kiittää uudelleen, että välitän. Kerran kuukaudessa toistuvat kahdenkeskiset tuokiot olivat kuulemma kuukauden kohokohtia. Sai purkautua luottamuksellisesti. Toinen työntekijä avautui samoista asioista toisen vetäessä henkeä.

Hiprakat höpinät lämmitti viilenevässä illassa.

Ei sitä tule aina ajatelleeksi millainen painoarvo yhdellä kahvitauonpituisella keskustelulla voi olla. Olin arvioinut ettei se haittaa, jos toisinaan f2f-keskustelut jäisi väliin ruuhkien vuoksi. Olin ne kuitenkin aina kuukausittain saanut pidettyä, koska koin ne itse tärkeiksi. Halusin tietää miten kenelläkin menee ja tarvitsivatko he jotakin.

Tiimikeskustelujen käytäntö oli uusi. Otin ne käyttöön esimieheksi siirtyessäni, koska tiimissä ei ollut työnohjausta asiakasyrityksen puolelta eikä meidän omalta työnantajalta. Kukaan ei ollut saanut palautetta työstään ellei Suomesta huomattu virhettä. Järkyttävä tilanne. Korjasin pikimmiten.

Vaikka miten töissä yrittää harjoittaa lähestyttävyyttä ja tsempata työntekijöitä vetäisemään hihasta kun jokin on vialla, firman pikkujouluissa kuulee aina jotakin pintaa syvemmältä. Vuoden päästä uudelleen. Ennen sitä on luvassa meidän oma tiimipäivä tai kaksi. Ehkä vienkin muutamat skumppapullot mennessäni.

Kommentit

Suositut tekstit