Yksi sooloilee työpaikalla

Stressipommityöntekijä yllätti jälleen. Negatiivisesti tietenkin. Hän mietiskeli minulle ääneen viime viikolla onkohan se ihan ok, että asiakasyrityksen laadunvalvoja tulee lomallaan käymään toimistolla. Ei siinä mitään. Vastasin ohimennen kiireen keskellä, ettei siinä ole ongelmaa kunhan meidän hallinto on tietoinen asiasta ja sovitaan miten kyseinen henkilö pääsee rakennukseen. Asiakasyritykseltä pitää varmistaa myös. Tietenkin.

Muistin asian tänään uudelleen. Päätin kysyä tarkentavat tiedot stressipommin tullessa töihin vuoroni loppuessa.

Vuoroni loppupuolella olin uuden työntekijän apuna hänen koneella. Kuulin tiimihuoneen oven avautuvan ja stressipommin alkavan esittelemään asiakasyrityksen laadunvalvojaa työntekijöilleni. Hämmennykselläni ei ollut rajoja. Ensin ajattelin ettei tieto laadunvalvojan tulosta ollut kantautunut hallinnosta, käytävän toiselta puolelta, minulle. Juttelin hetken laadunvalvojan kanssa kunnes ovi avautui uudelleen. Hallintoassistentti kurkkasi ovenraosta ja huitoi minua mukaansa.

Selvä. Ei tiennyt hyvää.




Minua oli vastassa kaksi järkyttynyttä hallinnon työntekijää. Sama ilme tarttui minuun tajutessani ettei kukaan ollut tietoinen laadunvalvojasta ja miten stressipommi sai hänet vartijan ohi toimistorakennukseen. 

Soitamme hallinnon huoneesta esimiehelle, joka juuri lähti.
"Mitä?!" kantautuu puhelimesta koko hallinnon huoneeseen. Pidätämme hengitystä. Esimies soittaa asiakasyrityksen johdolle ja takaisin meille. "Se oli tiedossa asiakasyrityksellä. Jatkakaa vain", kertoo puhelinta pidellyt esimiehen oikea käsi ja tunnelma rentoutuu.

Sisälläni kuitenkin kihisi jälleen stressipommityöntekijän vuoksi.

Muistin hänen kertoneen puolisen vuotta sitten ettei aina tiedä mikä kuuluu hänen tontilleen työpaikalla ja missä raja menee. Tämä oli ongelma. Minun ongelma. Outo ongelma siinä mielessä ettei kenelläkään toisella työntekijälläni ollut hahmotusongelmaa asian kanssa. Hänelle kuului peruslinjoille vastaaminen ja minun antamat yksittäiset vastuutehtävät sekä näyttökokeiden suorittaminen. Siinä kaikki.

Vastuutehtavien delegointi hänelle loppui kyllä tähän.

En pystynyt ymmärtämään miten kaikki meni niin pieleen. Miten voi olla mahdollista ettei hänellä välähtänyt, että nyt menee metsään? Yrittikö näyttää aloitekykyä ajattelematta tietosuojakäytäntöjä, salassapitosopimuksia ja luottamusta? Selvinnee hänen palatessaan lomalta.

Kommentit

Suositut tekstit