Terapiaan kaikki

Joissain työpaikoissa työnohjaus toimii hyvin, osassa ei lainkaan. Kuulun jälkimmäiseen kategoriaan nykyisin. Kysyin muutamalta Suomen esimieskollegalta minkälainen heidän työnohjaus on. Oletin heillä olevan sellainen. Yksi mumisi jotakin omasta esimiehestään, toinen koulutuskoordinaattorista ja kolmas ei ymmärtänyt kysymystään lainkaan. "Ei siis ole työnohjausta", totesin.

Sääli. Niin sääli.

Työnohjauksen pitäisi olla minimivaatimuksena jokaisella työpaikalla työterveyden rinnalla. Miten pienimuotoisena tahansa. Toki työterveydessä on ylityöllistetty ja alipalkattu psykologi, jolle voi lääkärin kautta päästä. Useimmiten silloin kun moska on osunut jo työhuoneen tuulettimeen ja työntekijä raahautuu paikalle viimeisillä voimillaan.

Missä ennaltaehkäisy? Jätetty jokaisen omalle vastuulle. Muistakaa liikkua ja tehdä mukavia asioita vapaa-ajalla, kuuluu arkipäivän mitäänsanomaton yleispätevä ohje. Kaikkiin työsopimuksiin pitäisi kuulua x määrä terapiatunteja kuukaudessa. Pakollisena. Työajalla. Työnohjaus olisi osa kokonaisuutta henkilökohtaisten käyntien tukena.

Tunne-elämältään tasapainoisimmat pärjäävät työpaikoilla jokseenkin hyvin, jos ovat aikoinaan oppineet sietämään epämiellyttäviä tunteita. Mutta mitä näille työpaikkojen stressipommeille ja napoleoneille pitäisi kenenkään ehtiä ja osata tehdä perustyön ohessa?




En vähästä säikähdä. Minulla on lehmän hermot töissä. Taustani on antanut eväitä ja työkaluja kohdata näitä työilmapiirejä repiviä mörököllejä jo vuosikaudet. Siksi terapiaan kaikki. Pakollisena työsuhde-etuna. Muutaman kerran kuukaudessa.

Edellisessä työpaikassa työnohjausta oli kerran kuussa muutaman tunnin pakettina putkeen alle 10 hengen porukalle kerralla. Toimi hyvin työn tukena.

Työnohjauksessa voi oksentaa lähes kaiken työhön liittyvän. Se ei kuitenkaan ole läheskään riittävä kaikille. Pitäisi olla pakollisena myös henkilökohtaiset käynnit. Suurempi yritys voisi työllistää yhden terapeutin yhteen toimistohuoneista istumaan kokopäiväisesti. Tehokasta.

Koska henkilökohtaiset asiat eivät kuulu työnohjaukseen, ne jäävät vellomaan ilmaan. Tulevat kotoa mukaan työpaikoille kuin eväslaatikot. Kaikenkokoisina ja - värisinä. Kaikissa eri sisällöt ja sitten kannet avautuvat ja yleensä useampi kerrallaan. Sotku on valmis.

Henkilökohtaisilla terapiakäynneillä asiat saisi loksahtamaan kohdilleen, saisi uusia näkökulmia ammattilaisen otteessa ja suuret stressinaiheet muuttuisi pienemmiksi. Kukaan ei myöskään erottuisi terapiakäynneillään, koska ne olisi pakolliset. Kuin toistuva töihintulotarkastus. Kaikki voisi valittaa pakollisista terapiakäynneistä kiireen keskellä kahvikoneeseen nojaten, mutta suurin osa nauttisi keskustelujen tuomasta helpotuksesta.

Onhan terapia suuri kuluerä työnantajalle, mutta niin on suorat ja epäsuorat kustannukset työpahoinvoinnista, työpaikkakiusaamisesta, sairaslomista ja muuten tehottomista työntekijöistä.

Mörököllit ovat pilanneet jo tarpeeksi pitkään hyviä työilmapiirejä, koska eivät ymmärrä itseään eikä toisiaan. On jo aika tehdä konkreettista toimenpiteitä.

Who's with me?!

Kommentit

Suositut postaukset