Takki tyhjä

Johtaja tuli kertomaan minulle eilen aamulla, että hänellä on talon lähiesimiehille ylimääräinen palaveri iltapäivällä. Odotti minun saapuvan paikalle puoli kolmeksi. Sovittu.

Johtajan kulmahuone näköalalla alkoi täyttyä eri tiimien esimiehistä ennen puolta. Kaikille ei riittänyt istumatilaa sohvasta ja istuinryhmistä huolimatta. Päätin seistä muutaman muun seuraksi. Kaikki vilkuilivat toisiaan tietämättä mitä oli tulossa. Kulmahuoneessa alkoi tulla lämmin kaikkien hengittäessä epäröiden ympäröivää ilmaa.

Ovi sulkeutui.

"Kuten varmasti huomaatte, yksi puuttuu meidän joukosta...", aloitti johtaja varmana asiastaan. Silmät ja päät kääntyilivät kaikkien yrittäessä saada nopeasti selville kenestä puhuttiin. Ennen kuin hahmotin kuka puuttui, hän jatkoi: "...eli meidän hr-puolen henkilöstövastaava Sari ei ole enää täällä. Vaikeita päätöksiä oli tehtävä. Meidän näkemykset erosivat niin paljon toisistamme, että tähän ratkaisuun lopulta päädyin. Sarin asenne päätökseen oli kuitenkin hieno hänen todetessa, että tämä on kuitenkin liiketoimintaa. Ja sitähän tämä on."

Tuijotin tyhjyyteen. En voinut uskoa.




Sari oli ollut yksi minun tukipilareista miesvoittoisen johtoportaan välissä. Juuri edellisenä päivänä olimme keskustelleet muutamasta tiimiläisestäni ja hän lupasi jutella heidän kanssa myöhemmin viikolla nähdessään heitä tauoilla. Kuka tekee suunnitelmia loppuviikolle, jos tietää pakkaavansa kamat seuraavana päivänä? Sari ei ollut sellainen tai en tuntenut Saria lainkaan. Näin nopea lähtö ei voinut olla muu kuin Sarin oma päätös.

"Onko kysyttävää?" johtajan ääni herätti minut ajatuksistani. "Tuleeko tästä henkilökunnalle oma tiedote vai kerrotaanko me?" joku tajusi kysyä. Katseeni kiersi hallinnon henkilöstössä yrittäessäni saada tähän jotakin tolkkua. Kaikki istuivat hartaina ja vakavina vierekkäin kuin hautajaisissa. "Jos ei ole muuta, niin kiitos kaikille ja kysymykset voi esittää minulle myöhemminkin", johtaja lopetti ja ovi avautui jälleen. Hämmentynyt ihmismassa alkoi virrata takaisin omiin huoneisiin.

Vilkaisin Sarin huoneeseen toivoen, että saisin vielä hyvästellä. Minua oli vastassa tyhjä pöytä. Sari oli lähtenyt.

Eniten minua hämmensi se etten tiennyt tästä mitään. Tajusin mitä tiimiläiseni mahtavat kokevat minun yhtäkkiä ilmoittaessani, että joku tiimiläisistä ei tulekaan enää töihin. Parhaimmassa tapauksessa työntekijä jää kuitenkin tekemään irtisanomisajan töitään ja hyvästit ovat mahdolliset.

Tänään elämä työpaikalla jatkui kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Niin sen pitää toisaalta ollakin. Kaikki on muuttuvaista. On pieniä muutoksia, jotka ei niin hetkauta ja välillä tulee niitä isompia muutoksia, joiden läpi pitää hitaasti hengitellä.

Kommentit

Suositut tekstit